Luther ja minä ja sinä

Satelliittitelevisiosta tuli hiljattain parikin pitkää dokumenttia Martti Lutherista. Mukana oli uudempaakin tutkimustulosta laajentamassa käsitystämme hänestä. Ajatukseni menivät automaattisesti nykyisille alueille. En voi mitään sille, että monessa suhteessa samaistuin hänen kovien hengellisten ja henkistenkin taistelujensa kanssa. Olisiko niin, että me tässä ajassa emme sittenkään ole missään helpommassa tilanteessa häneen verrattuna? Hänen suurin taistelunsa koski kai armoa ja osallisuutta siihen. Hän joutui omalta osaltaan kirkkohistorian suurimpiin välienselvittelyihin osana jumalallista suunnitelmaa. Hän oli esitaistelija ja hengellinen tutkimusmatkailija, joka valmisti tietä tuleville sukupolvillekin. Vanhurskas on elävä uskosta!

Kysymykseni tänään kuuluukin: ”Mistä me elämme, mistä ammennamme, kenen jalanjäljissä kuljemme, saavuttaaksemme etsimämme ja meille luvatun?” Luther oli todella yksin kamppailuissaan ja selvittelyissään. Emmekö mekin ole entistä yksinäisempiä kaiken modernin kehityksen keskellä, epäilyksen maailman keskellä?  Voimmeko luottaa elämämme ja sielumme kohtalon joidenkin menneiden aikojen julistajien ja opettajien varaan, vaikka kaikki perustuukin jumalalliseen suunnitelmaan ja tietoon? Eikö meidän tulisi entistä vakavammin perehtyä kaikkeen hengelliseen samalla vakavuudella ja jopa tuskalla, jota Luther koki henkilökohtaisessa taistelussaan? Mitä hän meille tulevina sukupolvina toi, perustui henkilökohtaiseen selvittelyyn ja sieluntuskaan. Hän hengellisesti ”pureskeli” suuren määrän kristillistä aiheistoa, mutta säästääkö hänen kokemuksensa ja osallisuutensa meidät samoilta sisäisiltä taisteluilta?

Itse olen ollut todistamassa hengellistä kehitystä laajoissakin piireissä, joka on saanut sisimpäni todella levottomaksi. Missä on henkilökohtainen hengellinen kamppailumme, vai onko sitä enää ollenkaan? Avoimin silmin ja korvin kulkiessa ei voi välttyä käsitykseltä, ettei juuri kenelläkään ole enää omakohtaista, aitoa, päivittäistä hengellistä elämää, vaan kaikkialla viitataan johonkin menneeseen tai juuri vallalla olevaan auktoriteettiin, luottaen täysin kuulemaansa ja näkemäänsä.

Sana kehottaa tutkimaan kaiken, Sana puhuu henkien erottamisen lahjasta ja omakohtaisesta vastuusta. Lutherin tai jonkun toisen tunnetun jumalanpalvelijan kokemus ja sisäinen taistelu ei riitä meille jonakin sisäisenä myötätuntona tai ahaa-elämyksenä, vaan me joudumme jokainen omassa olemuksessamme selvittämään oman osuutemme ja vastuumme Elävän Jumalan edessä!

Luther ja muut jumalalliset työvälineet osoittivat meille oikeaa suuntaa, mutta kaikki hengellinen, meille elintärkeä materiaali on jokaisen löydettävä omakohtaisesti. Ei riitä jonkun toisen sanomisten toistaminen eikä ulkoa opettelukaan, sillä henkivallat tuntevat Jeesuksen Kristuksen ja tietävät niin Paavalista kuin muistakin todellisista jumalanlapsista. Mutta aivan pelottaakin ajatus siitä, että meille esitetään kysymys: ”Keitä te sitten olette?” Tätä kysymystä ei kenenkään todellisen uskovaisen tarvitse pelätä, sillä sisäinen, aito Elämämme on kaikkien valtojen tiedossa!