Puolustautuminen 08.02.99
"Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli
kuiskauksen, kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli
vallannut ihmiset" (Job. 4: 12-13).
Kello on kuusi aamulla. Heräsin jo jonkin
aikaa sitten ja olisin mielelläni nukahtanut uudelleen, mutta jälleen kerran
alkoi ääni sydämessäni puhumaan, ja kun tuo puhe jo hetkessä muuttui saarnaksi,
oli minun noustava ruumiillisesta väsymyksestäni huolimatta. "Ensi kertaa puolustautuessani ei
kukaan tullut avukseni..." "Ihmiset pitävät Jumalan Sanan peiliä
kädessänsä, mutta eivät katsele siitä itseänsä, vaan kulkevat toisen luota toisen
luokse peilipinta osoitettuna itsekutakin kohti ja sanovat: 'Katso, millainen
olet! Katso, millainen olet!'"
Missä puhuu Paavali näistä asioista, missä
hän puhuu siitä, ettei kukaan ollut valmis puhumaan hänen puolestansa,
seisomaan hänen rinnallansa? Raamattu on avoimena edessäni, mutta
hakusanakirjat ovat asuntoautossa. Minulla on toinenkin kappale Uuden
Testamentin hakusanakirjaa, mutta vaikka kuinka katselen hyllyille ja etsin
kaikkialta, en löydä sitä mistään. Hiljainen ääni sisimmässäni kehottaa minua
kuitenkin istuutumaan ja vain avaamaan Raamattuni. Tiedän vain suunnilleen,
että nuo sanat ovat mieluummin kirjeiden loppupuolella kuin niiden
alkupuolella. Avaan Kirjan, ja mihin silmäni ensimmäiseksi osuvat, siinä ovat
nuo sanat edessäni! Jumala on todistajani, että tämä on totta. Ne sanat, jotka
sydämelleni alkoivat vuoteessa maatessani puhua, tuodaan eteeni heti kun avaan
Pyhän Kirjan!
"Aleksander,
vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen
tekojensa mukaan. Kavahda sinäkin häntä, sillä hän on kovin vastustanut meidän
sanojamme. ENSI KERTAA PUOLUSTAUTUESSANI EI KUKAAN TULLUT AVUKSENI, VAAN KAIKKI
JÄTTIVÄT MINUT; älköön sitä heille syyksi luettako. Mutta Herra auttoi minua ja
vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen
suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran
kidasta. Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut
taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti!
Amen." (2. Tim. 4: 14-18).
Kuinka lohdulliset sanat kaikkien
koettelemusten keskellä! Millainen taivaallinen Jumalan käden hyväily,
millainen rakkaudenosoitus!
Mieleeni tulee jälleen kerran ajatus, että
kuinka moni taas kerran ajattelee: "Ei tuo voi pitää paikkaansa, kaikki on
vain sattumaa!" Minä uskon että tässä on yksi syy siihen, miksi me seurakuntana
emme pysty kulkemaan eteenpäin siten kuin tulisi. Me olemme kadottaneet uskomme
Jumalan yliluonnolliseen vaikutukseen! Me näemme todellisuuden omassa
elämässämme, emmekä tässä tietoisuudessa ole halukkaita uskomaan toisesta ihmisestä
sen enempää kuin itsestämme. Emme halua uskoa todeksi toisen ihmisen
jumalakokemusta, koska itseltämme sellainen puuttuu.
Minä en usko mihinkään sattumiin kenenkään
todellisen jumalanlapsen kohdalla, sillä todistaahan Sana, että KAIKKI YHDESSÄ
vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Me kiellämme Jumalan
vaikutuksen pienissä asioissa, ja odotamme kuitenkin kokevamme ja näkevämme
jotakin suurta ja vaikuttavaa. Mutta kuinka toisenlaiset ovatkaan Herramme
aivoitukset todellisuudessa! Me kuljemme päivittäin ja hetkittäin sen ohitse,
mitä Hän meille tarjoaa; me kuljemme ojennetun käden ohitse, emmekä käsitä
lainkaan, että hylkäämme tässä viimeisessä ajassa jotakin korvaamatonta,
kallisarvoisinta ihmiselämässä!
Yksi sydämelleni vuoteessa tulleista ajatuksista
oli se, kuinka korostetaan Herran käyttämiä välikappaleita, ja täysin unohdetaan
ja hylätään kaiken perusta; hylätään Hänet, jonka sydämellä me olemme kallisarvoisia,
ja joka tässä viimeisessä ajassa tahtoo osoittaa meille, että Hän haluaa
todellakin olla viimeisten luona Sama. Jo vuoteessa sydämeni itki ja tunsi
jotakin siitä, mitä Herramme varmastikin tuntee, kun seuraa meidän vaellustamme
ja näkee sydämemme asenteen, sillä vaikka jokainen sanankohta on tärkeä, ja
tulee omata kokonaisnäkemys, puhuvat tietyt sanankohdat aivan erityistä
kieltään meille tässä ajassa. Minä uskon koko sydämestäni, ja Henki vakuuttaa
kanssani, että yksi näistä kohdista, joilla voidaan ikään kuin lyhyesti tuoda
esiin kuulemamme Sanan ydin, on se, mitä sanotaan Jesajan kirjassa. "Sentähden minun kansani on tunteva
minun nimeni, sentähden se on tunteva sinä päivänä, että MINÄ OLEN SE, JOKA
SANON: 'KATSO, TÄSSÄ MINÄ OLEN!" (Jes. 52: 6).
Jumala on todistajani, että kun halusin jo
tämän vuoteella sydämelleni tulleen toisen sanankohdan ottaa esiin, niin nyt
toista kertaa Raamattuuni tarttuessani se ensimmäisellä avaamisella oli
silmieni edessä! Jos kuka pystyy minua käsittämään, niin tämä on juuri se, mikä
minua eniten pelottaa ja vavisuttaa, kun ajattelen sitä, kuinka monta kertaa
kirjoittamaani ja puhumaani on loukkaannuttu! Kuka pystyy käsittämään sen,
kuinka usein kuulen oman sydämeni huutavan Herran puoleen: "Kuinka kauan
täytyy olla näin, kuinka kauan minun täytyy kantaa tätä tuskaa veljieni ja
sisarteni puolesta; tunnetta, että olen heille kirjoittamani ja puhumani kautta
vain tuomioksi! Minä haluaisin olla siunaukseksi, avuksi, mutta minun sanojani
ei oteta vastaan Jumalan Sanoina, vaikka itse tunnen itseni vain välineeksi,
välikappaleeksi, joka sanelun mukaan tuo julki sen, mitä se pannaan
julkituomaan."
Aina olen perustanut kaiken Jumalan Sanaan,
ja kahden tai kolmen samasta asiasta puhuvan kohdan avulla tuonut julki asian
jatkuvuuden Sanassa, minkä pohjalta kenelläkään ei tulisi olla mitään
vastaväitteitä.
"Katsokaa,
ettei kukaan teitä eksytä!... Ja silloin monet lankeavat pois, JA HE ANTAVAT
TOISENSA ALTTIIKSI JA VIHAAVAT TOINEN TOISTAAN. Ja monta väärää profeettaa
nousee, ja he eksyttävät monta. JA SENTÄHDEN, ETTÄ LAITTOMUUS PÄÄSEE VALTAAN,
KYLMENEE USEIMPIEN RAKKAUS. Mutta joka vahvana pysyy LOPPUUN ASTI, se pelastuu.
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa,
todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu" (Matt. 24).
"Mutta Herra auttoi minua ja vahvisti
minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen suoritetuksi,
ja kaikki pakanat sen kuulisivat..." "Ja tämä valtakunnan evankeliumi
pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja
sitten tulee loppu." Mikä on meidän tehtävämme tässä ajassa niin
sananjulistajina kuin seurakuntanakin? Onko se jotakin tämän mainitun
ulkopuolelta? Onko se jotakin Sanaan tallentamatonta, mystistä, harvojen
etuoikeuteen kuuluvaa?
Minä olen täysin tietoinen siitä, että tässä
ajassa saarnataan kaikkea mahdollista. Hyvin monet saarnaavat lopunajan sanomaa,
kirjoitetaan se sitten suurella tai pienellä kirjaimella. Tämä saarna on jo yli
kahden vuosikymmenen ajan kaikunut kaikkeen maailmaan, mutta mitä on tuo
"sanoman saarnaaminen" itseasiassa ollut ja mitä se on aikaansaanut?
Kuka on sen julistuksen kautta tullut kirkastetuksi ja mitä on asetettu
jumalankansan silmien eteen? Käytäntö todistaa sen, että jokin on ollut ja on
edelleen pahasti vialla, sillä todellisuudessa seurakunta ei ole tullut paremmaksi
vaan pahemmaksi. Sen sijaan että olisi saavutettu jotakin siitä, mitä on
saarnattu, todellisten uskovaisten yhteyttä, ovat pienetkin ryhmittymät
jakaantuneet yhä edelleen. Tämän ajan
seurakunnan keskuudessa on, Jumala olkoon todistajani, käynyt täydellisesti
toteen se, mistä Herramme varoitti meitä tuossa Matteuksen evankeliumin
kohdassa: MONET ovat langenneet pois ja antaneet toisensa alttiiksi ja vihaavat
toinen toistaan!
Todellisen jumalanpalvelijan ja todellisen
jumalanlapsen tehtävä on olla todistajana, aitona ja rehellisenä todistajana
sille, mitä on kokenut ja mikä on tullut eläväksi todellisuudeksi hänen
elämässänsä. Niin kuin jo esitin kysymyksen: mitä on julistettu ja mitä
julistetaan?, uskon jokaisen vilpittömän sydämen käsittävän, ettei voi olla
kysymys jostakin sellaisesta, mikä olisi Jumalan Sanan ulkopuolella; Jumalan
Sanan kokonaistodistuksen ulkopuolella. Mitä ja mikä on todellisuudessa Sanoma
lopunajalle? Mitä on se, mitä tulee julistaa kaikessa maailmassa, kaikille kansoille
juuri ennenkuin loppu tulee? Jumalan Sana itse vastaa siihen sellaisella
varmuudella ja selvyydellä, ettei kenelläkään ole tarvetta mihinkään
spekulaatioihin ja olettamuksiin: "JA
TÄMÄ VALTAKUNNAN EVANKELIUMI PITÄÄ SAARNATTAMAN KAIKESSA MAAILMASSA,
TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; JA SITTEN TULEE LOPPU." Kysymys ei
ole kuitenkaan tavanomaisesta saarnaamisesta, saarnaamisesta, johon olemme
tottuneet menneiden vuosisatojen ja vuosikymmenien aikana.
Mikä on se, mikä tekee eron tavanomaisen ja
todellisen julistuksen välillä? Ero ei ole itse Jumalan Sanassa tai Hengen vaikutuksessa,
niin että Henki tiettyinä aikoina olisi halunnut puhua toisesta ajasta poikkeavasti.
Jumalan Henki tutkii Jumalan Salaisuudet, ja koska Hän on Jumalan Henki, ei Hän
voi todistaa muuta kuin Totuudesta, joka ei milloinkaan muutu. Se mitä Henki on
eri aikoina kirkastanut ja tuonut esiin, on aina tuonut Herran Jeesuksen Kristuksen
jumalankansan eteen, ja tuota Totuutta ei ole milloinkaan ollut tarve muuttaa
tai esittää toisella tavalla. Kysymys on vain ollut siitä, mistä Herramme puhui
sanoessaan, etteivät opetuslapset voi NYT sitä käsittää, mutta että olisi
tuleva aika, jolloin asiat voitaisiin nähdä täydellisessä valossa. Juuri tästä
puhui jo Daniel Hengen vaikutuksesta, ja puhdassydämiselle tämä on Jumalan
vastaus tässä viimeisessä ajassa sille, mitä Sanoma lopunajalle todella merkitsee:
"Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä
sanat ja sinetöi tämä kirja lopunaikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys
lisääntyy" (Dan. 12: 4).
Minun sydämeni ylistää Herraa näiden sanojen
johdosta. Kuinka riemullista onkaan kokea, kuinka Herra antaa vastaukset
kaikkiin kysymyksiimme Sanansa kautta. Kysymys ei ole joistakin vaikeista ja
harvojen etuoikeudeksi kuuluvista asioista, vaan tänä päivänä on vielä totta
se, mitä Herramme sanoi astellessaan tämän maan päällä: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet
salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
NIIN, ISÄ, SILLÄ NÄIN ON SINULLE HYVÄKSI NÄKYNYT" (Matt. 11: 25). Oi
Herra, suo meidän olla lapsenmielisiä, uskoa Sinuun ja Sinua aidolla
lapsenuskolla, epäilemättä! Anna meille oikeanlainen taidollisuus, jotta
saisimme kokea Sinun armosi tässä viimeisessä ajassa: "Mene Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun
aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat
pysyvät jumalattomina, EIKÄ YKSIKÄÄN JUMALATON YMMÄRRÄ TÄTÄ, MUTTA TAIDOLLISET
YMMÄRTÄVÄT" (Dan. 12: 9-10).
Me elämme sellaisessa koettelemusten ja
ahdistusten ajassa, jota tuskin kukaan olisi osannut odottaa. Minä uskon nyt
puhuttelevani sellaisia, jotka todella vaeltavat Herran tiellä Hänen ristiänsä
kantaen, saatanan pistin lihassansa. Joka ei todella ole osallinen
puhdistamiseen, kirkastamiseen ja koettelemiseen, ei ehkä voi todistaa
ahdistuksista ja vaikeuksista, koska liitelee elämän todellisuuden yläpuolella.
Mutta minä voin vakuuttaa jokaiselle tällaiselle kanssamatkaajalleni, että on
tuleva hetki, jolloin epätodellisuuden siivet ovat palava hetkessä, ja on seuraava
karmiva todellisuuteen paluu ja pudotus!
Todellinen Sanoman julistus ei siis voi olla
muuta kuin sen saman Sanan julistusta, mitä Paavalikin julisti ja mitä kaikki
todelliset Jumalan palvelijat ovat julistaneet kaikkina aikoina. Meidän etuoikeutemme
vain on se, että nyt lukot ovat avatut ja kätketyt Sanan totuudet ovat paljastetut
lapsenmielisille, niille, jotka haluavat ojentaa kätensä sitä kättä kohti, joka
on ojennettuna niin rakkaudellisesti meitä kohti: "Katso, tässä MINÄ olen. Minä, sinun Jumalasi! Katso Minuun, kuule
Minua. Minä olen Ensimmäinen ja Minä olen Viimeinen, Minä olen viimeisten luona
Sama kuin mitä aina olen ollut omieni kanssa. Minä haluan tulla sinun luoksesi,
tulla sinuun ja asua sinussa ja aterioida sinun kanssasi. Minä haluan murtaa
sinulle Elämän Leipää, Minä haluan olla sinulle kaikkea sitä, mitä Sanassani
olen luvannut. Kulje Minun kanssani, keskustele Minun kanssani. Minä olen
Jumala, mutta Minä kaipaan sinun seuraasi; minä olen valinnut sinut olemaan
kanssani, sillä Minäkään en halua olla yksin!"
Oi Jumalani,
Jumalani, tämä on todellinen Sanoma lopunajalle! Tämä on Jeesus Kristus, sama
eilen ja tänään ja iankaikkisesti! Tie, Totuus ja Elämä todellisessa Jumalan
seurakunnassa!
Ei ole mitään merkitystä sillä, mitä me
opillisesti pystymme julkituomaan ja esittämään; ainoa mikä ratkaisee, on
todellisuus, jokapäiväinen elämämme. Todellinen hedelmämme on se, mikä
merkitsee, ei mikään muu. Todellinen hedelmä eivät ole kauniisti muotoillut
sanamme, hienosti sovitetut sanamme, vaan sydämemme todellisuus. Hyvät teot
eivät yksistään todista aitoudestamme. Sanojen, tekojen, kaiken täytyy tulla
vilpittömästä, aidosta sydämestä. Meidät tuomitaan sen mukaan, millaisen jäljen
elämämme on jättänyt toisten ihmisten elämään!
Viime
aikoina ovat toistuvasti mieleeni tulleet sanat Pietarin ensimmäisen kirjeen
kolmannesta luvusta. Nämä sanat ovat osoitetut uskovaisille vaimoille, mutta
siitä huolimatta on sydämessäni soinut jatkuvasti ajatus: "Näin tulisi
olla jokaisen todellisen uskovaisen kohdalla; miksi tämä sanotaan vain
naisista?" Mutta juuri tällä hetkellä ääni sisimmässäni sanoo aivan
selvästi, ettei tässä ole mitään ristiriitaa, sillä niin kuin me aivan
käytännössä muodostamme Kristuksen ruumiin, Hänen Morsiamensa, niin tulee tämän
olla meidän jokaisen sydämen asenne Morsiamena, joka odottaa Ylkänsä paluuta
noutamaan hänet kirkkauteen: "Älköön
teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien
ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, VAAN SE
OLKOON SALASSA OLEVA SYDÄMEN IHMINEN, HILJAISEN JA RAUHAISAN HENGEN KATOAMATTOMUUDESSA;
TÄMÄ ON JUMALAN SILMISSÄ KALLIS" (1. Piet. 3: 3-4).
Oi, millaista Hengen puhetta meille tässä
ajassa! Sydämen ihminen, hiljaisen ja
rauhaisan hengen katoamattomuudessa! Tätä meidän jokaisen tulee pohdiskella
vilpittömyydellä ja katsoa Jumalan Sanan peiliin nähdäksemme, mitä todella
olemme. Kenenkään ei tule masentua, mutta ehkä tulla hyvinkin murheelliseksi!
Jumalan mielen mukainen murhe johtaa parannukseen ja kaiken korjaantumiseen, ja
tämä on meille ainoa tie todelliseen kristillisyyteen tässä ajassa! Meidän on
pakko nähdä todellisuus ehkä ensimmäistä kertaa elämässämme ja tunnustaa
todellinen tilamme. Muutoin emme koskaan ole kokeva todellista Jumalan Hengen
asioihin puuttumista!
Todellinen Jumalan lapsi ei tee toiselle
Jumalan lapselle mitään pahaa, sillä todellinen rakkaus ei voi vahingoittaa
ketään. Sentähden kuuluvat lohdulliset Sanat meille jokaiselle: "...ja hänen lapsikseen te olette tulleet,
kun teette sitä, mikä hyvää on, ETTEKÄ ANNA MINKÄÄN ITSEÄNNE PELJÄTTÄÄ!" (3:
6).
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti