SANAN TÄYTYY OLLA MEISSÄ!
Haluan jälleen kerran mennä henkilökohtaiseen kokemukseeni Herran
kanssa, mikä osoittaa sen, että jo nuorena uskovaisena Herra osoitti Sanansa
arvovallan ja antoi minun ymmärtää sen kuuluvan minullekin henkilökohtaisena
omaisuutenani. Tuohon aikaan en tiennyt suoranaisesti tätä aikaa koskevasta
Sanasta, mutta Herran ääni sisimmässäni antoi minulle uskonvarmuuden siitä,
että minun ei tule kuulua mihinkään kirkkokuntaan, vaan Herralla olisi minulle
tehtävä, jossa tulisin olemaan kaikkien niiden ulkopuolella.
Veljet kulkivat tuohon aikaan Raamattu kainalossansa, niin kuin minäkin.
Elimme eräänlaisen herätyksen aikaa, ja kukin todisti uskostansa ja pyrki
olemaan "jotakin hiukan enemmän kuin toiset". Sain kokea hetken,
jonka muistan tänäkin päivänä kuin eilisen. Olin ikään kuin siirtymässä ajasta
iankaikkisuuteen, ja käsitin Jumalan Sanan tärkeyden. Vaistomaisesti tuossa
hetkessä käteni pimeässä tavoitteli hienoa, nahkakantista Raamattuani, mutta en
voinut tuntea sitä pöydältä, vaikka kuinka yritin. Miten minun nyt kävisi, kun
en löydä Raamattuani? Aivan kuin joku olisi sanonut minulle: "Markku, mitä
hyödyttää sinua iankaikkisuuteen muuttamisesi hetkellä nahkakantinen
Raamattusi? Mitä hyödyttää sinua se Sana, joka siinä on? SANAN TÄYTYY OLLA SINUSSA! Minä tiesin, että siinä hetkessä Sana
oli minussa siinä määrin kuin se sillä hetkellä oli mahdollista, joten en
tuntenut mitään hädänhetkeä.
Olen kertonut siitä jo aikaisemminkin, että olen Herralle kiitollinen
siitä, että ensimmäiseksi sain lukea Hänen Sanaansa. "Osta hyvä, nahkakantinen
Raamattu, sillä sinä tulet lukemaan sitä paljon!" Näin oli ääni
sisimmässäni sanonut jo vuonna 1964. Ennen kuin luin mitään hengellistä
kirjallisuutta, luin Jumalan Sanaa. Tällä hetkellä saan Jumalan armosta
todistaa, että millään muulla ei ole merkitystä minulle! Mitä meille
julistettiin, oli Jumalan Sanaa, ja Herra antoi sen minulle ja meille! Mikä
meitä vaivaa? Luemmeko yleensä Jumalan Sanaa? Kuinka voimme väittää, ettei
kenenkään tulisi julistaa Sanaa, vaan ainoastaan toistaa, mitä joku veli on sanonut?
Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti. Yhä vielä todistaa Raamattuni, kolmas
suomenkielinen (edelliset ovat liian kuluneet), niin kuin alussa luimme: "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki,
johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole
hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän
teille julistaa. HÄN ON MINUT KIRKASTAVA, SILLÄ HÄN OTTAA MINUN OMASTANI JA
JULISTAA TEILLE. KAIKKI, MITÄ ISÄLLÄ ON, ON MINUN; SENTÄHDEN MINÄ SANOIN, ETTÄ
HÄN OTTAA MINUN OMASTANI JA JULISTAA TEILLE."
Edellisistä Herramme Jeesuksen sanoista käy selvästi julki, kenelle Sana
kuuluu. Kuuluuko Sana jollekin profeetalle? Johanneksesta sanottiin, että hänet
lähetettiin, jotta me uskoisimme hänen kauttansa. (Joh.1:7). Kuinka helppoa
onkaan selittää nämä sanat väärin, ja sitoa kaikki välikappaleeseen! Mutta
Sanan totuus tulee julki jakeesta 37: "Ja
ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin puhuvan ja seurasivat Jeesusta."
"...jotka olivat kuulleet, mitä
Johannes sanoi, ja seuranneet Jeesusta." (jae 40). Se, mitä Johannes
saarnasi, ei ollut hänestä itsestään, vaan Pyhä Henki vaikutti hänen kauttaan. Kun
Herra Jeesus itse saarnasi, ei Hän ottanut kunniaa itsellensä, vaan sanoi, että
kaikki on peräisin Isältä. Mitä vastaa Poika meille yhä vielä tänä
päivänä?: "Totisesti, totisesti
minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen,
minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin
tekee." (Joh.5:19).
"Totisesti, totisesti minä
sanon teille: JOKA KUULEE MINUN SANANI JA USKOO HÄNEEN, joka on minut lähettänyt,
sillä on iankaikkinen elämä... Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin
hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä
itsessänsä." (24-26).
"...VAAN PUHUN TÄMÄN, ETTÄ
TE PELASTUISITTE." (34).
"NE SANAT, JOTKA MINÄ OLEN
TEILLE PUHUNUT, OVAT HENKI JA OVAT ELÄMÄ!" (Joh.6:63). Kuinka voisi
olla toisin?! Niiden sanojen, jotka Herra Jeesus on puhunut, täytyy olla
meissä! MEISSÄ! Sinä hetkenä kun me uskossa olemme omaksuneet ne sydämeemme,
eivät ne enää ole joitakin sanoja Pyhissä Kirjoituksissa, Raamatussa, jonka
joku voi riistää meiltä, vaan ne ovat meidän omaisuutemme iankaikkisesti, ne
ovat meille Henki ja Elämä! Me kuulumme Kirjoituksille ja Kirjoitukset kuuluvat
meille! Me olemme yhtä Sanan kanssa!
"Mutta tämä on iankaikkinen
elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka
sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen... minä olen täyttänyt sen työn,
jonka sinä annoit minun tehtäväkseni... Minä olen ilmoittanut sinun nimesi
ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä
annoit heidät minulle, JA HE OVAT OTTANEET SINUN SANASTASI VAARIN. Nyt he
tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta." (Joh.17).
Markku Vuori
Jatkuu…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti