”Ja apostolit kokoontuivat Jeesuksen tykö ja kertoivat hänelle kaikki, mitä olivat tehneet ja mitä olivat opettaneet. Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän.’ Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” (Mark.6).
Kuinka paljon ihminen hukuttaakaan mielipahaansa ja
huonovointisuuttansa jatkuvaan liikkeellä oloon, jatkuvaan touhuun ja
ihmismassojen kanssa askaroimiseen! Me olemme niin tottuneita jatkuvaan hälyyn
ja äänekkyyteen, että suorastaan säikymme ajoittaista hiljaisuutta ja pyrimme
karkottamaan sen tavalla tai toisella. On monia ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä
juuri mitään ilman että toiminnan taustalla soi jonkinlainen laite suoltaen
esiin musiikkia tai yleensä jonkinlaista ääntä. Monet eivät osaa edes syödä
hiljaisuudessa!
Mihin perustuu tämä piirre ihmisessä? Onko se jokaisella
erilainen, vai löytyykö kaikkien kohdalla yhteisiä tekijöitä? Kirjoittajalla ei
ole faktatietoa asiasta, mutta jotakin hän voi päätellä seurattuaan niin monen
ihmisen elämää, omaansakin. Joku saattaa ihannoida ajatusta aivan täydellisestä
hiljaisuudesta, ilman minkäänlaista äänilähdettä. Haaveena saattaa olla
äänieristetty tila, johon ei tunkeudu mitään ulkopuolista ääntä, missä voisi
saavuttaa täydellisen hiljentymisen. Tästä kirjoittajallakin on faktatietoa,
toki peräisin vain katsotusta dokumentista. Yllätys, yllätys, tutkimusten
perusteella kuuleva ihminen ei kestä täydellistä hiljaisuutta kuin muutaman
hetken!
Olemme siis selvästi riippuvaisia ilman värähtelyistä,
mitä erilaisimmista äänistä, mutta suojellaksemme itseämme joudumme jatkuvasti
valintojen eteen. Vääränlainen kuuleminen voi viedä kuulomme, vahingoittaa koko
elämäämme! Puhumme nyt lähinnä hengellisestä alueesta, joka monella tapaa
käyttää hyväksensä meille annettua kykyä havaita erilaisia ääniaaltoja.
Raamattu puhuu paljon kuulemisesta.
”Sillä ei ole
mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja
joudu päivän valoon. Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla
on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee
itsellään olevan.” (Luuk8).
”Tarkatkaa siis,
miten kuulette…” (Raamattu Kansalle). Meidän ratkaistavamme on siis
tälläkin alueella paljon! Meistä itsestämmekin riippuu hyvin paljon, enemmän
kuin usein olemme halukkaita tunnustamaan!
”Sillä tulijoita
ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään.”
Eikö tämä olekin mitä elävin kuva meidänkin elämästämme,
olosuhteistamme? Nämä tulijat ja menijät eivät leijaile ohitsemme kuin
jonkinlaiset henkiolennot, vaan olemme tietoisia siitä, millainen melu ja häly
vallitsevat ihmisjoukkojen keskellä. Kun ajattelemme Herramme ajan olosuhteita,
tulee meidän nähdäkin jotakin! Ilmassa leijui jatkuva pöly, jonka lävitse
kantautui mitä erilaisimpia hälyääniä, aasin mölinää ja ihmisten huutoja! Kuinka
henkeä ahdistavia hetkiä joutuikaan Herramme seuraajineen kokemaan! Tämä kaikki
toistuu meidän keskellämme vertauskuvallisena, tässäkin ajassa! Kaikki korviimme
kantautuvat desibelit eivät niinkään vahingoita lihallisia korviamme, vaan
hengellistä kuuloamme!
”Jolla on korvat,
se kuulkoon.”
(Matt. 11:15, Matt.13:9 Matt. 13:43, Mark. 4:9, Luuk. 8:8,
Luuk. 14:35).
Tähän kaikkeen kuulemiseen sisältyy suuri salaisuus, joka
tuodaan erikoisella tavalla tietoisuuteemme Ilmestyskirjassa! Herramme puhuu
selvästikin hengellisistä ulottuvuuksista, joissa meidän on suojeltava
kuuloamme kaikelta vieraalta äänimaailmalta!
”Jolla on korva,
se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.”
(Ilm. 2:7, Ilm. 2:11, Ilm. 2:17, Ilm. 2:29, Ilm. 3:6, Ilm.
3:13, Ilm. 3:22).
Henki selvästi antaa meidän ymmärtää millaisesta korvasta
on kysymys! Tätä korvaa erityisesti ajatellen Herramme esittää meille kutsunsa:
”Tulkaa te
yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän.”
Herramme on siellä
missä kaksi tai kolme on koolla, mutta tämän ohella Hän haluaa viedä meidät
yksinäisyyteen, autioon paikkaan levähtämään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti