Puuttumattomuus osa 1

”Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.” (2.Piet.1).

Kirjoittajalle on aina ollut käsittämätöntä se, kuinka paljon rakkaudellisuutta ja hyväksyntää on kautta aikojen vuodatettu kaiken epämääräisen opetuksen koristeeksi. Rakkaus ja myötätunto tuntuivat olevan olennaisena osana kaikkea sellaista kohtaan, joka tavalla tai toisella oli ristiriidassa selvän Sanan linjan kanssa. Mikä sai ja saa edelleenkin rakkaudellisen hyväksynnän vuotamaan virtojen lailla kaikkialla siellä, missä puhdas Sana ei ole saanut sijaa ihmisten sydämissä ja mielissä? Kaikkialla muualla ihmetellään rakkauden kylmenemistä ja ihmisten välisiä suoranaisia vihamielisyyksiä, nimenomaan uskovaisten keskuudessa!

Omasta keskuudestamme lähti aikanaan useampikin henkilö johonkin ei-kristilliseen organisaatioon selityksellä, että siellä ihmiset olivat niin mukavia ja rakkaudellisia. Kun nyt puhumme uskonasioista, täytynee pakostakin ajatella, että ei ole olemassa vain yhden tai kahdenlaista rakkautta. Jos saamme useinkin kuulla erilaisten suorastaan pakanallistenkin uskonsuuntien rakkaudellisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta, joudumme tekemisiin hyvin paradoksaalisten asioiden kanssa. Lainaamamme sanankohta puhuu keskuuteemme tulleista valheenopettajista, jotka tekstistä päätellen eivät poikkea pakanallisista opettajista muuta kuin ilmeisestikin hyvin voimakkaan ja harhaanjohtavan ulkoisen olemuksen johdosta. Tuntuu aivan uskomattomalta, mistä löytyy jatkuvasti niin valtava määrä sudennahan päälle venyviä lampaanasuja! 

Omissa piireissämme puhuttiin varmaankin enemmän rakkaudesta kuin missään muussa kristillisessä yhteisössä. Todella puhtaan sananjulistuksen ja opetuksen rinnalle rantautui vähitellen kaikenlaista mutaa ja vaahtoa. Se tuli vähitellen ja melkein kuin huomaamatta, aivan kuten likaisissa kengissä. Osaltaan oli totta keskellämme ihana sanankohta, mutta toisaalta nykytilanne puhuu jostakin aivan vastakkaisesta.

”Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: ’Sinun Jumalasi on kuningas!’ Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin.” (Jes.52).

Kun sitten alkoi kuulua outoa sävyä vierailevien ja tutumpienkin julistajien läsnäolossa, joutui suuresti miettimään mistä todella oli kysymys. Miksi juuri näitä arveluttavia ja epäilyttäviä henkilöitä tuli sellaisella tavalla rakastaa ja arvostaa? Heillä kaikilla näytti olevan valkoinen ja hohtava viitta tai lammasvillainen asu, mutta mistä johtui aivan selvä ja jatkuva epävarmuus sisimmässä? Kaikki kuulemamme oli melkein kuin ja aivan kuin sitä, mitä pitikin, mutta jokin kaiversi sisimmässä todella kiusallisella tavalla. Miksi ei kuulemamme saanut meitä iloisiksi ja luottavaisiksi? Olihan kaikki melkein ja usein aivan kuin pitikin! Sanaleikkiä, mutta totisinta totta! Jumalan Valtakunta ei tunne lainkaan käsitteitä melkein ja aivan kuin! Nämä opettajat olivat aivan kuin lampaita, mutta miksi emme nöyryydessä kumartaneet päitämme kyllin alas pannaksemme merkille heidän likaiset kenkänsä, jotka kätkivät aivan selvät mustanharmaat ja takkukarvaiset sudentassut?

Miksi aina vain kaivella tällaisia asioita? Koska olemme olleet mitä suurimman puuttumattomuuden hengen vallassa, joka on sallinut näiden väärien henkien saattaa koko kristillinen elämä mitä suurimman pilkan kohteeksi. Puuttumattomuutta ei siis ole vain sosiaalitoimen alueella, vaan me olemme hyvin suuressa määrin syyllisiä nykyiseen tilanteeseen puuttumattomuutemme tähden.

Italialaisen laivan kapteeni sai juuri kuudentoista vuoden tuomion kuolemantuottamuksesta, vääränlaisen ristin ottamisesta ja laivansa hylkäämisestä. Millaisen tuomion ansaitseekaan jokainen hengellinen johtaja ja opettaja, joka syyllistyy suoranaiseen kuolemantuottamukseen väärällä opetuksella ja suunnattomien riskien ottamisella alueella, jolla ei ole pienintäkään leikin sijaa? Olen ollut omakohtaisesti todistajana, kuinka lähipiirimme hengelliset sotkijat ovat ensimmäisenä olleet pakenemassa vaikeuksiin johtamastaan ”aluksesta”.

Olemme tekemisissä niin vakavien asioiden kanssa, että jatkamme samasta aiheesta seuraavalla kerralla, toivoen etteivät lukijat väsy esittämäämme. Se oikea Rakkaus, jota etsimme ja kaipaamme, on nimenomaan ojentava Rakkaus.

Me olemme eläneet puuttumattomuuden aikoja, mutta nyt vartijoiden tehtävä on viedä painopiste sinne, minne se kuuluu!

      ”Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: ’Sinun Jumalasi on kuningas!’ Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin.”

Voidaan varmaankin katsoa vahvistukseksi ajatuksillemme se, että avatessani tietokoneen, tuli ensimmäisenä näytön taustakuvaksi tuhansien näytössä kiertävien kuvien joukosta henkilö, joka hyvin suuressa määrin omien näkemystensä johdosta on tuonut häpeää työmme ylle.