Karvastelevia asioita?

”Niin Mooses sanoi Aaronille: ’Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni.’ - Mutta Aaron oli ääneti.” (3.Moos.10).

Miksi blogimme ei ole suuremmassa suosiossa, vaikka lukijoita onkin enemmän kuin koskaan uskalsin edes ajatella? Miksi aikanaan Aaron suorastaan menetti kykynsä ottaa kantaa tapahtuneisiin asioihin? Olisiko tässä jonkinlainen vertauskuva tällekin ajalle? Ollakseni tässä myöhäisessä hetkessä todella rehellinen, mietin ehkä aivan liian usein: ”Mitä kirjoittaisin, mitä en, jotta mahdollisimman moni lukisi jatkuvasti kirjoituksiani?” Jokin osa sisintäni kokee tiettyjen sanankohtien kohdalla juuri sitä, mistä kerrotaan parissakin kohdassa profeettojen kohdalla:

”Ja minä menin enkelin tykö ja pyysin, että hän antaisi minulle sen kirjasen. Ja hän sanoi minulle: ’Ota ja syö se; se on karvasteleva vatsassasi, mutta suussasi se on oleva makea kuin hunaja.’ Niin minä otin kirjasen enkelin kädestä ja söin sen; se oli minun suussani makea kuin hunaja; mutta sen syötyäni minun vatsaani karvasteli.” (Ilm.10).

Mistä on kysymys? Me olemme hengellisesti valmiita ottamaan Sanan suuhumme ja keskusteluihimme hyvinkin laajassa mittakaavassa, mutta joissakin elämämme vaiheissa, ehkä odottamattammekin, Sana tuo Jumalan pyhyyden kosketuksen sisimpäämme sellaisella tavalla, että omatuntomme nostaa esiin asioita, jotka herättävät epäilyksiä mielessämme. Nousee esiin asioita, joista emme ole halukkaita luopumaan, koska pidämme niitä oikeutettuina oman käsityksemme mukaisesti. Mutta nyt Korkeampi Käsitys koskettaa meitä täysin vastoin omaa ymmärrystämme korostaen jumalallista tarkoituksenmukaisuutta, karvastellen sisimmässämme!

Moni asia ei ole selvästi syntiä eikä rikkomus Jumalaamme tai läheistämme kohtaan, mutta on kuitenkin esteenä täydellisemmälle jumalakokemukselle. Me olemme ilolla syöneet Kirjakäärön, mutta olemme samalla kokeneet sisimmässämme epämieluisan tunteen, karvastelun, koska sydämemme on aivan vastoin tahtoamme syyttänyt meitä joistakin asioista. Emme nyt puhu ollenkaan karttakeppi kädessänsä heiluvista julistajista ja opettajista, jotka monella tapaa kolkuttelevat omiatuntojamme inhimillisillä syytöksillä ja ohjeilla!

”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa…” (Hebr.12).

Ihmissuhteet ja pyhitys ovat siis selvästi kosketuksissa toistensa kanssa. Meidän vastuumme hengellisessä elämässä on ihmiskäsitykselle uskomattoman suuri – olemmehan Toisen Maan kansalaisina Ikuisen Elämän edustajia!

”Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa. Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan, ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista. Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.” (1.Joh.3).

Jos todella haluamme olla Jumalaa lähellä, on meidän oltava valmiit myöskin kohtaamaan Hänen pyhyytensä Hänen Sanaansa kunnioittaen!