Jumala yksinkertaisuudessa 2

Vierailin hiljattain eräässä perheessä useamman päivän ajan. Suuri osa ajasta istuttiin olohuoneessa ja televisio oli auki. En jaksanut kiinnostua televisio-ohjelmista ja halusin harjoitella pienen tietokoneen käyttämistä kirjoittamiseen ensimmäistä kertaa elämässäni. Muiden keskittyessä keskusteluun ja televisioon, harjoittelin näppäimistön käyttöä kirjoittaen muistiin mieleen tulevia asioita. Tuloksena ei ollut tavanomaista tekstiäni olosuhteista johtuen, mutta katson kuitenkin voivani julkistaa ainakin osan siitä.

Käsitämme tuskin Herramme sanojen laajaa merkitystä: ”Tulkaa minun tyköni... …kullekin päivälle riittää oma murheensa... ei ihminen voi lisätä ikäänsä…”

Mihin suunnata katseensa tässä ajassa?  Tuskin kukaan tuntemistamme ihmisistä toimii esimerkkinä, joka tuottaisi meille todellista iloa ja turvallisuuden tunnetta. Jotkin tuttavamme näyttävät siirtyvän jonkinlaisesta katastrofista toiseen. Voimmeko itse millään tavoin vaikuttaa elämämme kulkuun, kun jo Herra sanoo, ettemme voi lisätä ikäämme vähimmässäkään määrin? Me katsomme tällä kohtaa väärään suuntaan. Ikämme ei lisäänny murehtimisella, mutta kylläkin voi suuressa määrin lyhentyä. Riittävän suuret ja laajat murheet tuottavat kehossamme jopa suoranaisia kemiallisia reaktioita ja aineita, jotka vahingoittavat elintoimintojamme.

Henkiset tekijät eivät oikeastaan missään vaiheessa ole jotakin vain mielessämme, sillä olemuksemme on kokonaisuus. Riittävän aikaisessa vaiheessa henkinen ongelma on rajattavissa mielen alueelle, mutta pitkälle kehittyneenä se ikään kuin kehollistuu, eli tulee kiinteäksi osaksi kehoamme. Siksi on järkyttävää että hoitomme on siinä määrin jätetty pillereiden varaan, sillä vain pieni osa henkisistä ongelmistamme on peräisin joidenkin tarpeellisten välittäjäaineiden puutteesta. Itse asiassa lääketiede tekee meille karhunpalveluksen suoranaisella kehollistamisella. Lääkeaineet sitovat ongelmamme kehoomme entistä lujemmalla otteella, niin että monet ovat loppuelämänsä riippuvaisia kemiallisista vaikuttajista.

Me emme suo ihmisille sitä, mitä he eniten tarvitsisivat: ihmissuhteita ja läheisyyttä. Yhteisöllisyys on hylätty sellaisessa määrin, että yhä useampi sairastuu hylkäämisen tunteiden keskellä. Ihminen kokee itsensä tarpeettomaksi ja jopa ylimääräiseksi. Hän kadottaa tunteensa tarpeellisuudesta, ja vain tarpeeksi narsistiset ihmiset näyttävät pärjäävän kaiken keskellä.

Voidakseen erottua massasta ihminen turvautuu mitä moninaisimpiin keinoihin, joskus mitä halpamaisimpiinkin. Kuvainnollisesti itsensä korottaminen perustuu muiden alas painamiseen, jopa allensa pinoamiseen. Kaikkea tätä tukevat jatkuvasti toistuvat viihdytysohjelmat, jotka perustuvat pudotuspeliin. Tätä samaa peliä pelataan todellisuudessa kaikkialla, sen sijaan että autettaisiin entisten aikojen malliin naapuria. Pudottaminen ja paremmuuden tunne ovat tulleet niin luonnollisiksi asioiksi, ettemme havaitse niitä juuri ollenkaan, etenkään seurakunnallisella alueella.

Tämä aika antaa inhimillisyydestä hyvin erikoisen kuvan. Tämä ilmenee selvästi katsoessa vanhoja suomalaisia elokuvia tai dokumentteja. Naapurihenki on oikeastaan täysin vastakkainen entiseen verrattuna. Ennen ovia ei edes lukittu, ja naapuri saattoi tulla sisälle todeten, ettei ketään ollut kotona. Oli mahdollista jäädä istumaan ja vaikka panna kahvi kiehumaan.

Nykyään jokainen koti on lukittu, ja tämä lukitus on toiminnassa myös henkisellä ja hengellisellä alueella. Ihminen omilla näkemyksillään ja ominaisuuksillaan rajaa ulkopuoliset ihmiset ja vaikutteet ulkopuolelle. Liian lähelle tuleminen ja koskettaminen on suljettu pois. Ihmisen oma tila on tullut niin tärkeäksi, ettei tilaa riitä jokaiselle. Tietynlaiset turva-alueet on tehty niin laajoiksi, että ne menevät päällekkäin, joten syntyy jännitteitä ja tarpeita muiden torjumiseen. Liian lähelle tuleva on tyhmä, ymmärtämätön, ja sopivassa määrin häntä ei ainoastaan torjuta, vaan hänet on jopa oikeus tehdä vaarattomaksi. Ihmistä saa siis vahingoittaa tarpeellisessa määrin, varoen kehollista kiinni käymistä!

Tässä ajassa henkinen väkivalta ja torjuminen on hyväksytty osaksi ihmisyyttä, käsittämättä ollenkaan kaiken kokonaisvaikutusta. Me tarvitsemme toisiamme paljon laajemmin kuin mitä olemme kykeneviä näkemään.

Mikäli mahdollista ja teistä riippuu.

Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.

Me tarkkailemme ihmisiä huonovointisuudessamme ja etsimme heistä tekijöitä, joiden rinnalla oma egomme vaikuttaa paremmalta. Me kilvoittelemme toinen toisemme moittimisessa ja vähättelemisessä nimenomaan oman vähemmyydentunteemme perusteella. Antamalla niin paljon sijaa tunteillemme me riistämme itseltämme voimavaroja, koska kaikki moitteemme todellisuudessa palaa itsemme ylle. Kiinnittämällä niin paljon huomiota negatiivisiin asioihin, suuntaamme ajatuksemme ja odotuksemme väärään suuntaan, ihmetellen sitten huonoa oloamme. Ikävät tunteemme ovat siis monessa suhteessa itsemme luomia ongelmia. Tämä ei tarkoita sitä, että sulkisimme silmämme todellisuudelta, mutta on todella tärkeää mille asioille ja suunnille kannattaa antaa tilaa.

Me kylvemme asioissa, jotka vaikuttavat meihin negatiivisesti. Kielikylvyt ovat meille tuttu asia, mutta on valtava määrä muunkinlaisia kylpyjä, jotka vaikuttavat elämäämme ja persoonaamme. Me omalla tavallaan sidomme itsemme asioihin, joita emme halua ja joita emme kannata.

Aikamme vaikuttaa tulevaisuuteemme, joten nykyhetki on tavattoman tärkeä kehityksemme kannalta. Me valitsemme mitä huomioimme, joten itse olemme vastuussa todella paljosta. Me itse valitsemme tiemme ja suuntamme niillä valinnoilla, joita emme lainkaan pane merkille. (Miten on televisiokylpyjen ottamisemme suhteen?)

Me elämme ajassa, jossa viimeisetkin Raamatun profetiat täyttyvät ja suurin osa niistä koskee ikäviä asioita. Meidän tehtävämme on tarkata kaikkea tapahtuvaa, mutta miksi tulee tällä kohtaa mieleen veljemme Martti Luther, joka sanoi olevan asioita, jotka ovat kuin linnut, jotka lentävät päämme yli, mutta joiden ei ole tarkoitus tehdä pesäänsä meidän päämme päälle? Oli aika jolloin useampikin julistaja kokouksissaan kauhisteli erilaisia tapahtumia ja lehtikirjoituksia, todeten toistamiseen: kauheaa, kauheaa, eikö olekin kauheaa! On todellakin kauheita asioita, mutta niihin huomion kiinnittämisen tulee olla rajoitettua. Jokaisen negatiivisen asian kohdalla tulee nähdä suurempi määrä asioita toiselta laidalta. Mikään asia ei ole yksipuolinen, vaan kaikilla asioilla on useampi puoli. Tähän perustuu suuri osa itseämme harmittavaa väsymystä ja masennusta. Me emme ole halukkaita luopumaan silmälapuistamme, joilla olemme rajanneet näkökenttämme kuin aikanaan hevosten vauhkolapuilla.

On kuin television katseleminen. Kirjoittajalle on mahdotonta katsella ruutua pimeässä, ilman taustavaloa tai yleensä valoa huoneessa. On tutkittu tosiasia, että ruudun tuijottaminen pimeässä rasittaa silmiä ja käytännössä koko hermostoamme. Näemme kyllä kirkkaasti tuon rajatun alueen, mutta kykyymme havainnoida näkemämme oikein vaikuttaa moni negatiivinen tekijä. Silmämme rasittuvat, mahdollisesti alkaa päätämme särkeä ja voimme huonosti, vaikka emme sitä ehkä heti tajuakaan. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin kohtaamiimme asioihin. Jos kiinnitämme katseemme liian pitkäksi aikaa sillä hetkellä kirkkaana loistavaan asiaan, jää meiltä näkemättä monta ehkä vieläkin tärkeämpää asiaa ja asianlaitaa. Meihin vaikuttavilla seikoilla on niin monta puolta, ettei yhteen tai kahteen tule kiinnittää liian suurta huomiota.

Oma mielemme siis selvästi luo merkityksen tietyille tapahtumille ja kohtaamillemme asioille. Me ehkä vain luomme omat vaikeutemme kärjistämällä ja moninkertaistamalla pieniä tekijöitä. Me teemme kärpäsistä härkäsiä huomaamatta sitä ollenkaan. Yleisesti ottaen maailman tilanne huononee koko ajan, mutta ajatellen ennen kaikkea meitä täällä Suomessa, olemme lähes jokainen kuin miljonäärejä verrattuna suurimpaan osaan maailman asukkaita. Meillä on niin paljon kaikkea ja kaikki niin hyvin, että voimme huonosti ajatellessamme liikaa sitä, mitä meillä ei ole!

Meitä vaivaa puutteemme, mutta samalla meitä työllistää ja rasittaa liiallinen tavaramäärä, josta suurinta osaa emme todellisuudessa tarvitse ollenkaan. Mielemme askartelu siis toimii meitä vastaan, vain tuhoten persoonaamme ja elämämme mahdollisuuksia. Tyytyminen elatukseen ja vaatteisiin on vanhanaikaista, mutta niin terveellistä. Tyytyväisyys on balsamia koko olemuksellemme. Pahaa tapahtuu ja kehitys vie väärään suuntaan, mutta silti meidän on tarkoitus elää täyttä elämää Kristuksessa. Negatiivisten asioiden toteamisen tulisi vain vahvistaa meitä uskossamme, koska suurin osa niistä on ulkopuolellamme, melko kaukana.

Jatkuu…