Majoja etuoikeutetuille?

”Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo. Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa. Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: ’Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden’. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä’. Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin. Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: ’Nouskaa, älkääkä peljätkö’. Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.” (Matt.17).

Miten onkaan niin, että aina kun meillä on jollakin tavoin hyvä olla, meidän ajatuksiimme tunkee ajatus mitä erilaisimpien majojen rakentamisesta, ei niinkään itsellemme kuin tärkeille vierailijoille? Pietari aikanaan kysyy hämmennyksissään, itse hyvin epätietoisena, lupaa ja neuvoa Herralta. Mutta miten on meidän kohdallamme tässä ajassa, kun kohtaamme mitä erilaisimpia ”kirkastusvuorikokemuksia”?

Herran muoto muuttui opetuslasten läsnäolossa sellaisella tavalla, ettei sitä voinut olla huomioimatta. Mutta mikä valtasi opetuslasten mielen tuossa ajassa, mikä valtaa meidän mielemme tässä ajassa? Jotenkin tulee sellainen tunne, että Mooseksen ja Elian ilmestyminen omalla tavallaan sai suuremman vallan Pietarin mielessä. Tuskin hän tuossa hetkessä osasi oikealla tavalla yhdistää nämä vanhanajan edesmenneet jumalanmiehet profeetalliseen kehitykseen.

Juutalainen perinne on kautta aikojen odottanut Elian palaamista siinä määrin, että tietyissä juhlissa hänelle katetaan oma paikka juhlapöytään, mutta entä sitten Mooses?

Tämä kirkastusvuorikokemus oli määrätty tapahtuvaksi pelastushistoriassa, emmekä tämän elämän aikana ole kykeneviä käsittämään sitä lopullisesti. Mutta sillä on aivan selvä sanoma meidänkin ajallemme, joka tulee esiin sanoista:

”Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.”

Mooseksen ja Elian poistuttua Herramme tulee opetuslastensa luokse sanoen sanat, jotka mekin tässä ajassa haluamme kuulla useamminkin Hänen suustansa:

”Nouskaa, älkääkä peljätkö!”

Meille kuvattua tilannetta ei ollut tarkoitettu jatkuvaksi, vaan aivan yksittäiseksi. Pietari olisi aikanaan halunnut rakentaa paikalle jotakin pysyvää, tilanteen säilyttävää. Hän oli todellisuudessa hyvin hämmentynyt ja neuvoton, mutta hänen sanansa julkituovat hänestä hänen inhimillisen puolensa, joka äkillisessä tilanteessa näkee tärkeäksi jonkinlaisten majojen rakentamisen. Tämän hetken hallinta oli kuitenkin korkeammassa Kädessä, ja siten lopputulos on jotakin aivan muuta kuin mitä tänään voimme tarkkailla Israelissa ja kaikkialla muuallakin. Mooseksen ja Elian vierailulla oli oma jumalallinen tarkoituksensa, mutta sanoma meille kaikuu yhä vielä kirkkaana ja selvänä:

Katsokaa yksinomaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen! Hänen palvelijansa tulevat ja menevät, eikä meidän ole tarkoitus nähdä vaivaa heidän muistomerkkiensä rakentamiseksi!

”Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.”

Eläväin valkeus

”Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Herraan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa. Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä ihminen minulle tekisi? Minulla on lupaus täytettävänä sinulle, Jumala; minä maksan sinulle kiitosuhrit. Sillä sinä pelastit minun sieluni kuolemasta, minun jalkani kompastumasta, että minä vaeltaisin Jumalan edessä, eläväin valkeudessa.” (Ps.56).

Mihin meidät on Jumalan Seurakuntana kutsuttu? Mikä on meidän osamme tässä viimeisessä ajassa, jossa jopa maailman ihmiset kehottavat toisiaan sanomaan hyvästit sille maailmalle, jonka he ovat oppineet tuntemaan? Me emme ole sidottuja maailmaan ja sen asioihin sellaisella tavalla kuin monet luulevat. ”Mitä ihminen minulle tekisi?” huudahtaa psalmin kirjoittaja. Aivan liian monet ovat tuudittautuneet omavalintaiseen turvallisuuteen kaiken meitä ympäröivän johdosta, peitellen peltoon kätkemäänsä Isäntänsä omaisuutta. Kun nyt Jumalan pelko aivan uudella tavalla on valtaamassa alaa taivaitten ja maankin voimien järkkyessä, vapisee moni salassa, varoen ottamasta kantaa mihinkään sellaiseen, mikä loukkaisi valtaa pitävien omaatuntoa. Siksi kai elämmekin omalla tavallaan ajassa:

”Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus.”(Ilm.3).

Kuinka vähän todellisen elämän, valkeudessa vaeltamisen merkkejä, onkaan havaittavissa tässä ajassa! Me kuulemme kuitenkin yhä vielä rakkaudellisen äänen, joka tahtoo tehdä meille tiettäväksi jumalallisen tahdon tässä ajassa. Herätkäämme valvomaan kuoleman varjon poistamiseksi, vaeltaaksemme valkeudessa, sillä henkinen ja hengellinen hätä on niin suuri ympärillämme. Herramme tulemus on lähellä, ja siksi puhdistakaamme pölystä ja liasta leiviskämme, joita emme ehkä ole kaivaneet maahan, mutta piilottaneet tavalla tai toisella!

Tässä ajassa tarvitsemme enemmän viisautta kuin koskaan aikaisemmin osataksemme vaieta oikeissa asioissa ja avata suumme oikealla ajalla ja oikeassa paikassa. Viisaus vaikenee monen mielestä ehkä väärällä tavalla, mutta viisaus tietää olevan kysymyksen paljon enemmästä kuin vain sanoista!

”Sillä sinä pelastit minun sieluni kuolemasta, minun jalkani kompastumasta, että minä vaeltaisin Jumalan edessä, eläväin valkeudessa.”

Rukoilkaamme toden teolla oikeanlaista viisautta, joka perustuu edelliseen lainaukseemme! Ei riitä suurinkaan tietomäärä ja oppineisuus, vaan meidät on kutsuttu valtamaan Jumalan edessä, eläväin valkeudessa! Nykyisellä tavalla me emme ole selviävä kaikesta kohtaamastamme, jos emme löydä oikealla tavalla toinen toistamme!

”Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1.Joh.1).

Vain yksi tie!

”Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen! Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan…” (Jes.65).

Tästä sanankohdasta voisimme puhua ja kirjoittaa kuukausikaupalla, jos ei vuosiakin. Sen pohjalta voisi laatia kokonaisen kirjaston, emmekä sittenkään voisi ammentaa sitä tyhjiin!

Tulee mieleeni eräs vanha adventtikirkon saarnamies, joka jotakin lukua seurakunnassa tutkittua toteaa: ”Nyt olemme varmastikin sanoneet tästä luvusta kaiken mitä siitä voi sanoa!” Tältä pohjalta voimme ymmärtää melko laajasti eri hengellisten piirien asenteen, joka on ikään kuin lyönyt lukkoon tietynlaiset käsitykset Jumalasta ja Hänen Sanastaan. Tulee mieleeni myös eräs messiaaninen juutalaisrabbi, joka viimeisimmässä puheessaan pahoitteli sitä, kun kristillinen maailma niin antaumuksellisesti lukee Paavalin kirjeitä, sen sijaan että laittaisi pääpainon Herramme Jeesuksen omille sanoille! Mutta eivätkö kaikki Uutta Testamenttia kirjoittaneet tehneet sen suoranaisessa Herran Oman Hengen voimassa ja valossa?

Tässä ajassa ei ole ongelmia uskovaisena olemisessa, mutta ongelmat alkavat heti kun selvästi ja konkreettisesti alamme elää Elävän ja Todellisen Jumalan yhteydessä! En kai koskaan voi liiaksi korostaa sitä ajatusta, mikä tulee esiin lainaamassamme sanankohdassa:

”Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen!”

Meitä ei siis koskaan ole kutsuttu johonkin uskonnollisuuden harjoittamiseen tai mitä erilaisimpiin muotomenoihin, vaan kutsun esittäjä on yhä vielä sama Luojamme ja Jumalamme, joka paratiisin puiden keskellä kutsui rakkauden kutsulla luotuaan! Ihminen itse aikaansai kaikki ongelmat ja murheet omalla järkeilyllään, joka väärässä paikassa johti vääriin ratkaisuihin. Saman näkee Herramme tässäkin ajassa:

”Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan…”

Omat ajatukset eivät ole hyviä Herramme edessä nimenomaan ihmisen mielen rakenteen johdosta. Niin monta kuin on mieltä, on tietäkin!

”Silloin he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu. Ja minä iloitsen heistä, siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.” (Jer.32).

Ihminen ei luonnostaan tunne kuin vain oman tahtonsa ja halunsa tien, jota hän aina on ollut valmis seuraamaan, hengellisyyden koristamana. Ja koska jokaisella ovat omat näkemyksensä, kulkevat ihmiset tuhansia teitä mitä erilaisimpiin hengellisiin suuntiin!

Siksi on tärkein asia meidän elämässämme tässä ajassa:

”Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin…”

Jumalan ajatukset

Kuuntelen ja katselen monia ohjelmia ”viran puolesta”. Usein olen sitä mieltä, ettei joitakin tilaisuuksia pitäisi ollenkaan kutsua hartauksiksi tai hengellisiksi kokouksiksi. Miksi ajattelen näin, sillä lainaavathan puhujat ja esittäjät ainakin hengellisiä ajatuksia, jos ei jopa Raamattuakin? Mikä on vastoin omia käsityksiäni hengellisyydestä? Minun ei tarvinne lainata mitään sanankohtaa perusteluksi sille, ettei Sana ole tukena meidän sielunelämämme liikkeille ja tunteille, vaan meidän tehtävämme on antautua Sanan opettamaksi ja kuljettamaksi!

Mihin perustuu koko kristillisen elämän ja kirkkokunnallisuuden kirjo? Miksi maailmassa on joka vuosi aina vain enemmän erilaisia hengellisiä, tai paremminkin, uskonnollisia suuntia, jotka jokainen vetävät omaan suuntaansa?

”…että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme…” (Apt.17).

Jumalamme ei siis ole kaukana yhdestäkään meistä ja Hän haluaa meidän etsivän Häntä, mutta mistä ja miten etsisimme Häntä, koska Hän on salattu Jumala, jonka kanssa me ”leikimme kuuropiiloa” aivan kuten Eeva aikanaan Aatamin johdolla? Jumala kutsuu ihmistä, mutta tämä pakenee Häntä jopa Hänen kämmenellään, Hänen paratiisissaan! Jumala kutsuu ja etsii meitä, mutta ei rajattomasti eikä ikuisesti. Hänellä on tietyt etsikonajat, jolloin meidänkin on etsittävä Häntä. Se tapahtuu hapuillen ja horjuen, mutta se on edellytys Jumalan kohtaamiseksi!

”Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen! Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan…” (Jes.65).

Israelin kansa ei oikeastaan koskaan kieltänyt Jumalan olemassaoloa, mutta se vaelsi omia teitään, itseään miellyttäviä hengellisyyksiä etsien. Kaikki ihmisen omat tiet ovat siis pahoja, koska ihmistä johdattavat hänen omat ajatuksensa, jotka eivät suinkaan ole Herramme ajatusten mukaisia, eivätkä johda yhteyteen Herran Hengen kanssa. Voimme mielivaltaisesti lainata Sanaa omien näkemystemme ja ajatustemme tueksi, mutta mitä se hyödyttää, jos lopputulos ei ole Sanan mukainen?

Mitä siis ajan takaa näillä sanoillani? Olen jo vuosia lukenut ranskankielistä Raamattua ja kuunnellut sitä luettuna, mutta vasta nyt olen tullut kieliopinnoissani siihen vaiheeseen, että olen pakottanut itseni seuraamaan ranskalaisia dokumentteja, joihin on saatavissa ranskankielinen tekstitys. Samalla tavalla opin aikanaan muutkin kielet. Kaikessa tärkeintä on, vaikka ymmärtäisi vain osan, syventyä kielen henkeen ja ilmapiiriin, unohtaen kaiken muun. On aivan turhaa tavoitella yksittäisiä ajatuksia ja sanoja, vaan tulee keskittyä koko tarmollaan kielen henkeen ja sointiin. Jos takertuu yksittäisiin sanoihin, kyllästyy todella pian, mutta kun kuvittelee olevansa kyseissä maassa ja ilmapiirissä, painuu oikeanlainen ymmärrys vähitellen omaan olemukseen. Ilman tätä antautumista ei saavuta mitään merkittävää.

Nämä ajatukset saivat minut näkemään hengellisetkin tavoitteet aivan uudella tavalla. Meidän on hylättävä omat ajatuksemme omalle alueelleen, jos haluamme tavoittaa jotakin hengellistä hyvää. Jos omat ajatuksemme ovat koko ajan pinnalla, selittävät ne meille Jumalan Sanankin inhimillisen viisauden mukaan. On siis ehdottoman tärkeätä antautua Jumalan Hengen johdatettavaksi jumalallisiin näkemyksiin ja ajatuksiin.

”Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen!”

Kysymys ei siis ollenkaan ole siitä, mitä me etsimme, vaan KETÄ me etsimme!

Päivittäiset ihmeet

”Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!” (Ps.118).

Aamuhartaudessa puhuttiin Jumalan kämmenellä olemisesta. Puhuja lainasi Paavalin sanoja:

”…että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme…” (Apt.17).

Jumala ei siis ole kaukana kenestäkään meistä, sillä me olemme aivan selvästi kuin Hänen kämmenellään. Tämä on omalla tavallaan itsestään selvää, mutta itsestään selvää ei ole, että kaikki siitä huolimatta löytävät Hänet! Juuri tämä puoli elämää jää jatkuvasti julkituomatta mitä erilaisimmissa asiayhteyksissä, etenkin suurempien kirkkokuntien keskuudessa. Millainen onkaan vastuumme valistuneina kristittyinä tämän ajan ihmisten keskellä! Me emme tahdo pahoittaa kenenkään uskonnollista mieltä, mutta millainen pettymys odottaakaan kuulijoitamme, ihmisten todella pahoittaessa mielensä jäädessään ulkopuolelle!

Jumala on siis lähempänä meitä kuin oikein osaamme aavistaakaan, mutta meidän vastuullamme on pitää hengellinen korvamme avoimena kuulemaan Hänen äänensä!

”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta…” (Hebr.3)-

Aikanaan israelilaiset saivat kokea Jumalan ihmeitä aivan päivittäin ja näkivät herättyään mannan maassa ja pukeutuivat vaatteisiin ja kenkiin, jotka eivät kuluneet. He näkivät veden purkautuvan kalliosta, mutta vääränlaisessa mielialassa. Herra soti heidän puolestaan, mutta ajan mittaan kansa alkoi pitää kaikkea itsestään selvänä ja antoi omalla tavallaan kaikelle inhimillisen selityksen voidakseen kapinoida Moosesta ja Aaronia vastaan. Kaikki heidän sisäisen elämänsä vääryys ei kuitenkaan kohdistunut Herran palvelijoihin, vaan Häneen itseensä! Tätä meidän tulee ajatella tässä ajassa, jossa olemme Jumalan kämmenellä, mutta emme näe ja huomioi kaikkea sitä hyvää, mitä Hän nyt hengellisesti tarjoaa meille, pahoittaen siten Hänen mielensä!

Tämän ajan todelliset ihmeet ja merkit, merkittävimmät niistä, ovat yhä vielä salattuina, koska Jumalamme on salattu Jumala, ja Hän elää meidän olemuksessamme itse valmistamallaan tavalla.

”’Ainoastaan sinun tykönäsi on Jumala, ei ole toista, ei yhtään muuta jumalaa’. Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja. Häpeän ja pilkan he saavat kaikki, pilkan alaisina he kulkevat kaikki, nuo kuvien tekijät.” (Jes.45).

Voidakseen kokea hengellisiä ihmeitä langenneessa tilassaan, monet ihmiset tekevät mitä erilaisimpia uskonnollisia kuvia voidakseen niiden välityksellä ”kokea päivittäisiä ihmeitä”. Yhä vielä on kuitenkin totta:

”Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: ’kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?’ Mutta meillä on Kristuksen mieli.” (1.Kor.2)

Tähän siis perustuvat päivittäiset ihmeemme, kunhan vain lähdemme joka aamu hengellisesti liikkeelle ”kokoamaan päivittäistä mannaamme”!