Päivin ja öin!

”Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.” (Jaak.1).

Mieleeni tulee tänä aamuna eräs vanhemmanpuoleinen veli, joka raamatuntutkistelupiirissämme totesi painokkaasti ja riemukkaasti: ”Kyllä minäkin luen Raamattua, luen joka ilta päivän tunnussanan!”

Olisikohan tässä jonkinlainen selitys sille, miksi eri piireissä ihmiset kylläkin kokoontuvat yhteen jonkinasteiseen sanantutkisteluun, mutta keskustelu ja luetusta heränneet ajatukset jäävät todella pinnallisiksi ja puhutaan enemmänkin kaikenlaisesta tapahtuneesta, mutta ei uppouduta Sanaan?

En voi tehdä itsestäni mitään malliesimerkkiä, mutta jo nuoruudestani alkaen yhden sanankohdan lukeminen muistutti minua jostakin toisesta kohdasta, niin että sain kokea eräänlaisen saarnan aivan yksityistilaisuutena, siirtyen kohdasta toiseen! Sana on totisesti oma selittäjänsä, sen olen tullut koko elämäni ajan kokemaan ja sille olen todistaja, jolla ei ole mitään omaa ansiota, mutta joka on elävä esimerkki jostakin ylimaallisesta!

”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16).

Tämän Herramme tahtoo olevan todellisuutta jokaisen omansa elämässä. Mutta se on mahdollista ainoastaan, jos olemme valmiit antamaan lähtökohdan tälle yksityisopetukselle avaamalla Raamattumme joko kirjallisessa tai puhutussa muodossa. Ei ole moittimista päivän tunnussanan lukemisessa ennen nukkumaan menoa, mutta se on vain murto-osa siitä, mitä Herramme meiltä odottaa, saadakseen todella puhua kanssamme ja paljastaakseen meille olemuksensa äärettömyyttä.

”Herra, minun pelastukseni Jumala, päivin ja öin minä huudan sinun edessäsi. Salli minun rukoukseni tulla kasvojesi eteen, kallista korvasi minun huutoni puoleen.” (Ps.88).

Ei ole siis kysymys kuin nopeasti ohitse humahtavasta hartauden hetkestä, vaan koko olemuksemme ja elämämme täyttävästä kaipauksesta virvoittavien, hengellisten virtojen ääreen! Tämä aika on haavoittanut olemustamme ja olemme kuin haavoittuneita peuroja, jotka henkensä säilyttääkseen kaipaavat virvoittavaa Sanan vettä!

”Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?” (Ps.42).

Mitä tämä merkitsee aivan käytännössä, siihen antaa vastauksen kaikkein pisin psalmi:

”Sinun todistuksesi ovat iankaikkisesti vanhurskaat; anna minulle ymmärrys, että minä eläisin. Kaikesta sydämestäni minä huudan; vastaa minulle, Herra. Minä tahdon ottaa sinun käskyistäsi vaarin. Minä huudan sinua, pelasta minut, niin minä noudatan sinun todistuksiasi. Jo ennen aamun valkenemista minä huudan, sinun sanoihisi minä panen toivoni. Jo ennen yön vartiohetkiä minun silmäni tutkistelevat sinun puhettasi. Kuule minun ääneni armosi jälkeen; Herra, virvoita minua oikeutesi mukaan.” (Ps.119).

Sanantutkiminen ja jumalanpalvelus eivät ole siis jotakin mikä suoritettaisiin jonakin välttämättömänä pahana ja silloin kun se meille sopii! Seuraavan kohdan olemme aina lukeneet ajatellen ruumiillista työtä, mutta eiköhän se ole melkoisen elävä ajankuva tämän ajan uskovaisestakin:

”Kuinka kauan sinä, laiska, makaat, milloinka nouset unestasi? Nuku vielä vähän, torku vähän, makaa vähän ristissä käsin, niin köyhyys käy päällesi niinkuin rosvo ja puute niinkuin asestettu mies.” (Snl.6).

”Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin.” (Room.13).