Toivon varmuus!

”Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on. Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa, ja sanoi: ’Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan, ja enentämällä minä sinut enennän’; ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli.” (Hebr.6).

”Ja Aabrahamin kuoltua Jumala siunasi hänen poikaansa Iisakia.” (1.Moos.25).

Kuinka usein olenkaan joutunut ajattelemaan Aabrahamia ja etenkin edellistä lainausta! Raamattu jatkuvasti viittaa siihen, mitä Jumala teki muillekin ihmisille Aabrahamin uskon ja asenteen perusteella. Hänen kuuliaisuutensa tuotti siunausta kaikille hänen jälkeläisilleen. Samasta siunauksesta olemme mekin osallisia Herran Jeesuksen Kristuksen lunastustyön perusteella. Kunpa meidänkin kohdallamme saisi olla samalla tavoin, niin että olemuksemme ja tekomme koituisivat läheistemme ja koko maailman siunaukseksi! Me emme totisestikaan ole keitä tahansa! Siksi emme voi elää kuin pellossa, ajattelematta ollenkaan oman elämämme antamaa esimerkkiä!

Emme voi liian usein korostaa sitä, ettei hedelmämme ole näyttävä kristillinen toiminta, vaan henkilökohtaisen elämämme muihin ihmisiin jättämä jälki. Tämä ei tarkoita yksinomaan kättemme tekemää ja sitä minne jalkamme ovat meidät kuljettaneet, vaan kuuliaisuutta Lähettäjäämme kohtaan. Tietämme ei ole luvattu helpoksi Sanan todistuksen mukaisesti:

”Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on… …ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli.”

Toivon varmuutemme ei voi perustua omiin tekoihimme ja näkemyksiimme, vaan siihen uskoon, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Kärsivällisyys on eräänlainen avainsana tämänhetkiseen tilanteeseemme tämän sekavan maailman keskellä. Se, mitä me pidämme kärsivällisyytenä, kalpenee kaikkien Raamatun esimerkkihenkilöiden rinnalla. En edes malta alkaa luettelemaan mitä kaikkea ja kuinka kauan monet hengelliset esivanhempamme joutuivat odottamaan. Pääasia on tiedostaa, ettei Jumalamme ole kuolleiden, vaan elävien Jumala!

”Mutta mitä siihen tulee, että kuolleet nousevat ylös, ettekö ole lukeneet Mooseksen kirjasta, kertomuksessa orjantappurapensaasta, kuinka Jumala puhui hänelle sanoen: 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien. Suuresti te eksytte.” (Mark.12).

Me emme halua eksyä! Mitä meille, Sinulle, minulle, merkitsee kuolleiden ylösnousemus? Ajattelemmeko me sitä vain kuoleman ajatuksen lävitse, vaiko ennen kaikkea siksi, että olemme Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa vastaanottaneet uuden, iankaikkisen Elämän,  jolle kuolema on vain portti?

”Ja Aabrahamin kuoltua Jumala siunasi hänen poikaansa Iisakia.”

Olemme yhä vielä tekemisissä saman Jumalan kanssa!